perjantai 30. maaliskuuta 2018

Veikko Huovinen, Havukka-ahon ajattelija

Jo seitsemännettäkymmentä vuotta on kulunut siitä, kun Veikko Huovisen läpimurtoteos, Havukka-ahon ajattelija, ilmestyi vuonna 1952. Pitkien aikojen päästä Huoviselta ilmestyi vielä kaksi Kirjaa Havukka-ahon ajattelijasta. Jo ennen Havukka-ahoa Huoviselta oli jo ilmestynyt novellikokoelma "Hirri", joka herätti huomiota ja josta itse Pentti Haanpää lähetti hänelle kannustuskirjeen. Filmatisointeja Huovisen kirjoista on tehty paljon, Havukka-ahon ajattelijasta ohjasi Kari Väänänen elokuvan vuonna 2010. Huovisessa ei ollut ainesta nykykirjailijaksi, hän ei tuonut itseään esiin, eikä antanut haastatteluja usein. Nykyisiin television tyhjännaurajaraateihin häntä ei olisi saanut.

Kirjan huumorista joko pitää tai ei pidä, jotkut eivät mahdollisesti huomaa sitä juuri lainkaan, koska se ei ole erityisen alleviivattua, eikä kaikkea ehkä sanota lainkaan ääneen.


"Vuonna kahdeksankuus, tuli Suomeen laki uus, siinä kiellettiin pontikkaa keittämästä ja ilon päiviä viettämästä - mutta Mooses se keittää vaan", lauloi Konsta Pylkkäsen ystävä, Mooses Pessi (Ola Johansson) vuonna 1971 tehdyssä tv-sarjassa ja päästi päälle riemastuttavan naurunsa.Konstan Pylkkeröä, kuten Mooses toisinaan ärsyttävästi sanoo, esitti Lauri Leino, joka on minulle syöpynyt kuvaksi Havukka-ahon huonemiehestä, kainuulaisesta metsätyömies ja suurajattelija Konsta Pylkkäsestä.

Konsta on kasvanut vaatimattomissa oloissa yksinhuoltajaäitinsä kanssa, eikä hänellä ole paljoa koulusivistystä. Pääosan kirjoista oppimastaan hän on saanut ostamastaan yhdeksän kirjan kirjastosta, joihin sisältyy kansakoulun oppikirjoja ja muutamia muita oppia sisältäviä. Varsinaisen koulusivistyksen sijaan hänellä on ehtymätön kiinnostus maailman asioihin ja mielikuvitus vailla vertaa. Sinistä ajatusta, ajatuksista suurinta, etsiessään hän ratkoo mielessään ongelmat mittarimatosen luontaisesta tärkeysasemasta maapallojärjestelmässä aina tähtitieteeseen ja maailmankaikkeuteen asti. " - Jos maailmankaikkeus, hän ajatteli, jos avaruus olisi vähääkään suurempi kuin se on, niin se olisi turhan iso..." - "Kerran minä huimempana ollessani mittasin avaruuven. Minä makasin Sallatunturin nokassa, että olisin ollut vähän lähempänä..."

Vaikeakuuloisen sanan, välikäsien, hän tietää tarkoittavan jossain päin maailmaa esiintyvää ihmisten ylimääräistä käsiparia. Hän näkee unta, jossa isomahainen mummo hiihtää kutoen varsinaisilla käsillään, käyttäen välikäsiään suksisauvoina toimivien karahkoiden käsittelyyn.

Konstan kaltainen ympäristöstään eroava ajattelija herättää ympäristössään paljon puhetta ja pohdintaa hänen todellisesta olemuksestaan. Kerran hän pääsee kuulemaan, kun  pariskunta puhuu hänestä pahaa. " - Eikös se ole sellainen vähän outo ja kummallinen? Semmoinen kaheli. Niinhän ne puhuvat, ettei se ole niinkun tavalliset, oikeat ihmiset." - Konstan isä on tuntematon, juoruileva pariskunta on häneksi tietävinään paikkakunnalla vierailleen "taitemaalarin", jolle Riitu-muori oli ollut alastonmallina. Konsta on pariskuntaa kuunnellessaan nolona ja hän puhisee vihasta. Konsta on työteliäs ja aikaansaapa puunkaataja, mutta taustansa ja tällaiset ihmisten puheet ovat tehneet hänestä myös ylpeän ja itsestään tarkan. Ihmisten juoruillessa hänen taustoistaan, hän ruokkii heidän mielikuvitustaan mielellään. Seitsemän vuotta hän on ollut jossain tuntemattomassa paikassa ja Konsta avittaa mielellään huhuja, joiden mukaan olisi sinä aikana ollut merillä tai peräti lukenut itsensä maisteriksi. " - No Porneota ja hepoastetta myöten koluttiin Suomen Jouhtenella. Hepoasteella oli mielettömät myrskyt ja meri kiehui raivohulluna! Austalaarian rannalla uiskentelin neljäsataa kilometriä airon varassa. Kuusi haikalaa iskin nyrkillä kuoliaaksi ja veret join. Sellaista se on, merielämä..." Isäntä kysyy uteliaana Konstan koulunkäynnistä. " - Saakohan sitä kysyä, että maksoitteko te ite koulunkäyntinne vai joku muu mies? - Tähän en anna mielelläni vastauksia! sanoi Konsta ankarasti - Mitä te siitä kyselette? Ei pitäisi sivullisen tunkea nokkaansa joka paikkaan!"

Mooses Pessin vihjeestä Konstan Pylkkerö saa tiedon paikkakunnalle tutkimuksiaan tekemään saapuneista maistereista. Maisterit kelpuuttavat hänet apumiehekseen, ampumaan erilaisia lintuja, hankkimaan ruokaa ja tekemään erilaisia askareita heidän telttaleirissään. Konsta tuntee aluksi epäluuloa maistereita kohtaan, hän haluaa saada selville, ovatkohan oikeita tietäjiä vai jonkinlaisia huijareita. Konsta vakuuttuu miehistä nopeasti, kyllä ne tietäjiä ovat, viisaita miehiä. Konsta myy saamansa lohen maistereille hävyttömän kalliiseen hintaan.

Tieteen huipulle Konsta pääsee onnistuttuaan ampumaan pyymetson, joka on niin harvinainen risteymä, ettei sellaista ole tavattu koskaan aikaisemmin tai sen jälkeen. Tiedemiehet peräti ulkomailta asti ovat tapauksesta kiinnostuneita ja kainuulainen metsätyömies K. Pylkkänen saa nimensä lehteen. Kun eron hetki kohtaa, maisterit palaavat etelään, he maksavat Konstalle omista rahoistaan ylimääräisen tuhatlappusen, tunnustuksena hyvästä työstä ja reilusta meiningistä. Konsta ihmettelee, että saavat matkustaa junassa peräti toisessa luokassa valtion laskuun. Itse hän vastaavassa tilanteessa matkustaisi kolmannessa luokassa ja pistäisi lippujen hinnan erotuksen omaan taskuunsa. Maistereista Kronberg sujauttaa vielä pullon Konstan taskuun, kertoo valuttaneensa aineen maisteri Ojaston suuresta sprii-pullosta ja lisänneensä vettä, ettei Ojasto huomaa ja suutu.

Kirj. Riku Riemu

58 kommenttia:

  1. Paavo Rautio aloittaa tilanteeseen sopivasti tänäisen (30.3.2018) Helsingin Sanomien pääkirjoituksensa näin:

    "MIETISKELIJÄ Konsta Pylkkänen pohti Veikko Huovisen kirjassa Havukka-ahon ajattelija viisauden lajeja. Niitä oli Pylkkäsen mukaan neljä: kaukoviisaus, teoreettinen viisaus, käytännön viisaus ja jälkiviisaus. Hän luonnehti kaukoviisautta seuraavasti: ”Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu.

    Tästä Rautio siirtyy tutkimaan sutjakkaasti valtion talousnäkymiä Konstan "parhaan ja imelän jälkiviisauven" näkökulmasta. Ja päättää juttunsa havukka-aholaisiin sutkauksiin: ”Käytännön viisaus on sitä, kun vanha kalttopääkettu juosta hipsuttelee rämeellä ja astuu omiin jälkiinsä. Mutta polulla voi olla ketunrauta. Vaan jos on lisäksi hyvä vainu, niin varmasti pärjää, paitsi jänis.

    Tästäpä kelpaa meidänkin hyvin astahtaa Havukka-ahon kiemuraisille poluille!

    VastaaPoista
  2. Luin Raution kirjoituksen, se on hyvin rakennettu. Konsta oli talousmies, useamman kerran veisteli harmissaan valtion perimistä veroista. Maistereilla ja sitä kautta Konstalla on erityislupa ampua lintuja rauhoitusaikana. Niinhän se on melkein kuin kansanedustajien sopeutumattomuuseläke, johon pääomatulot eivät vaikuta lainkaan.

    VastaaPoista
  3. Riku, kun luin tuon kirjaesittelysi, tuli tunne, että se on samalla itsesi esittelyä asiaan paneutuvana, kirjan arvon huomaavana, sen päähenkilön Konsta Pylkkäsen ystävänä. Niin tarkkanäköisesti ja hyvin oivaltaen olet paneutunut tähän Havukka-ahon ajattelijan sielunelämään ja nähnyt liikkuvuuden ja aidon johdonmukaisuuden hänen humoristisissa mietteissään. Onpa hyvä kirja, ajattelin. Olit nähnyt kirjan päähenkilön sisälle, sait lukijasi kiinnostumaan ja kirjan elämään kokonaisuutena pureutumalla ilmeisesti sopiviin paikkoihin. Hyvin tehty, Riku!

    Arvaas mitä? Minulle oli tuo kirjan nimi jostain syystä tuttu, mutta siitä olin varma, etten ole sitä lukenut. Mutta, mutta. Piti käydä ihan tarkastamassa, onko meillä se kirja, vai kuvittelenko vain. - - - Siellä se lepäsi pölyisenä ylähyllyllä lähellä katonrajaa vieruskaverinaan yhtä pölyinen italialaisen Alma M. Karlin'n kirjoittama Yksin maailman ääriin. Sen muistan hämärästi lukeneeni. Isän kirjoja molemmat, 50-luvulta. Kuudes painos, tämä Konsta. Yli 200 sivua. Ei helppo homma saada sen merkitys esiin. Pläräsin varovaisesti sen sivuja. Ja sen toisen kirjan sivuja. Ajattelin: Kaksi kirjaa yhdellä iskulla! Sillä se toinenkin otti heti kyytiinsä. Turha käydä kirjastossa metsästämässä uutuuksia, vanhassa vara parempi. Ajattelin, että nuo minä luen, molemmat. Pölyt pyyhittyäni. Kiitän sinua, Riku!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Liisu! Tuo saa tyytyväiseksi, että joku sanoo kirjan kirjoitukseni vuoksi lukevansa. En ole kriitikko, kirjakirjoituksilla pyrin saamaan ne mielenkiintoisen tuntuisiksi mahdollisille lukijoille. Pyrin kyllä paneutumaan kirjaan, josta kirjoitan mahdollisimman laajasti. Tätä varten en lukenut Havukan kahta jatko-osaa.

    VastaaPoista
  5. "Vuonna kuusikymmentä kuus'
    tuli Suomeen laki uus',
    Viinaa kiellettiin keittämäst'
    juomapäiviä viettämäst'.

    Se tarkoitus oli keisarill'
    jos viinaa ei ois juomarill',
    niin leipää piisais Suomessa,
    jok'ainoassa huoneessa."

    Laki tuli voimaan siis 1866 ja senpä tähden vielä Seitsemässä veljeksessä keitetäänkin ihan pokkana vaan paloviinaa. Huonosti siinä kävi, kuten kaikki muistamme.

    Minäkään en uuslukenut Havukka-ahoa tätä varten, sillä olen lukenut sen monta kertaa, ensimmäisen kerran oppikoulun ensimmäisellä luokalla, että osaan lähes ulkoa. Meille Kainuussa kasvaneille Huovinen oli tuttu mies, jota kohtaan tunnen yhä suurta lukkarinrakkautta.

    Huovinen on syntynyt 1927 eli hän oli kirjan ilmestyessä vasta 25-vuotias! Hän kirjoitti ilman muuta Konstaan aika paljon itseään ja ajattelutapaansa, salaviisasta tarkkailijaa ja tuumailijaa.

    Nyt Rikun ansiokkaan alustuksen jälkeen mietin, että pitää varmaan lukea kirja vielä kerran, sillä Riku avaa siihen vakavamielisiä näkökulmia. Havukka-ahon ajattelijaahan pidetään kansankomediana, hieman vastaavana kuin esim. vielä Huovistakin erikoisemman persoonan kirjoittamaa teosta Tulitikkuja lainaamassa.

    VastaaPoista
  6. Olisi minun tuo vuosiluku pitänyt tietää, jos olisin hetken pohtinut. Kaheksankuus Mooses kuulostaa laulavan, täytyypi kuunnella uudestaan ja tarkemmin, tv-sarja minulla on dvd:nä.

    Kansanhuumori-sanan merkitystä en oikein tiedä, Huovisella on ilman muuta myös vakavuutensa. Luin vanhempiensa, tai ainakin vanhemman polvensa, olleen savolaisia, asuivat Simossa, jossa Veikko syntyi, sitten muuttivat sinne Kainuuseen. Huovisen huumori on kirjoissaan hyvin erikoista, aina ei tiedä onko nyt kyseessä totinen tosi vai hulvaton huumori. Olisiko kyse savolaisuuden sekoituksesta pohjoisen jäyhyyteen(?)

    Pylkkänen ei missään tapauksessa jää miksikään karikatyyriksi, hänessä on ihmisen ja elämän monet puolet, ja kirja selittää mielestäni hyvin sen minkälainen hänestä oli tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kaikesta huvittavuudestaan huolimatta Konsta ei ole karikatyyri, vaan oikea ristiriitainen elävä ihminen. Siksi hän kestää aikaa. Sama pätee kirjan muihinkin hahmoihin.

      Mutta muuten olen kokenut Havukka-ahon aina komediana, vastakohtana etenkin siihen aikaan vahvassa nousussa olevaan realismiin.

      Poista
    2. Komediaa ja huumoria tottakai, mutta myös muuta löytyy. Huovinen ei Havukassa irroittele vielä suorastaan absurdisti, kuten Veitikassa ja Joe selässä,mutta silti huumori on omalajistaan, se pitää löytää.savolaista kieroutta pohjoiseen jäyhyyteen yhdistyneenä.

      Poista
    3. Tai verrattuna samoilta selkosilta hieman pohjoisempana asuneeseen Päätaloon, niin onhan Huovisen ote ihan toinen. Päätalollakin on huumoria, mutta kertojana hän on tosikompi ja kirjat kaikkine kurjuuksineen realistisempia.

      Poista
    4. Päätaloja olen lukenut paljon, mutta siitä on jo kauan ja olen unohtanutkin. Huumoria en tältä istumalta muista niistä lainkaan. Joskus jotain nauroivat, mutta ei niistä hauskaksi lukijoille asti ollut. "Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei turhan naurajasta?"

      Poista
    5. Aloitin oman Päätalo-taistoni nimenomaan huumoririntamalta. Olin teini-ikäinen, lojuin toimettomana mökillä kauniina kesäsunnuntaina, ja paremman puutteessa nappasin pöydältä paksun kirjan – Kairankävijän.

      Ja niin siinä kävi kuin Ruuneperille samassa tilanteessa Saarijärvellä: Luin rivin, luin kaks - ja vereni tunsin kuumemmaks. Tajusin, että tästä minä tykkään.

      Etenkin Vikke Nilosta kertovat kirjat Kairankävijä ja Viimeinen savotta ovat kepeitä kansankomedioita, ja ihan ulkomuistista sanottuna ällistyttävän moderneja.

      Poista
    6. Hyvä tietää, että Päätalolla oli huumoripuolensa. Kuvani hänestä on ollut sellaisesta vaikeuksien kautta puskevasta voimapesästä, joka ei osanut elämästä nauttia. Keuhkosyöpään kuoli, vaikkei koskaan polttanut tupakkaa.

      Poista
    7. Päätalo oli toki neuroottinen suoriutuja, mutta hänellä on paljon huumoria kirjoissaan. Eräs hänen metodinsa on tehdä nimenomaan itsestään naurettava hahmo.

      Poista
  7. Tuolla toisessa blogissa mikis sanoo näin puhuessaan Havukasta:"Pidän räiskähtelevämmästä, anarkistisemmasta huumorista kuin Huovinen tekee. Se siis on minun, ei Huovisen ongelma."

    Ymmärrän lausahduksen ja tavallaan jopa yhdyn siihen. Enkä halua tässä arvostella tai arvottaa tuota toteamusta, joka on viisaasti esitetty.

    En vain malta olla pohtimatta itsekseni (Havukan lailla) tuota "anarkistista huumoria". Nimittäin minusta siinä kohdin Konstaan menee anarkistinen perkele, kun hän alkaa - kerrottuaan "maisterin-tutkinnostaan" - kierosti leikkiä tohtoria Vaarunniemen vanhalle tyhmälle ukolle, joka pelkää sisuskaluissaan olevan matoja.

    Konsta pelottelee ukkoa syöjämadoilla, ottaa sylkinäytteen, jota tutkii tohkeissaan tutkijoiden mikroskoopilla näiden poissaollessa, ja määrää sitten tuomionsa jälkeen ukolle rohdoksi tujua kusiaislientä ja viinaksia useana päivänä ja muutaman päivän kahvi- ja tupakkalakon. Ja tämä siitä syystä, että ukko eukkoineen esitti sopimattomia vihjailuja Konstan arasta paikasta, isästä ja Riitu-muorista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaahan se on, kun äijä ottaa konstailut tosissaan. Ja oikeinkin se sille oli. Huumori ei aina ole sydämellistä ja empaattista, ilkeys on välillä hauskaa sekin. Jopa pakinoitsija Ollilla ryssää käsitelleet pakinat pistivät hänen kynänsä laulamaan vailla empaattisuuden häivääkään ja nauroin niitä hänen tuotannostaan vissiin kaikkein eniten. Ilkeitä olivat, kovasti ilkeitä.

      Poista
    2. Nimenomaan hauskaa.

      Hieman säälin muuten eläinten kohtelua tässä kirjassa. Niin vaan tutkijoille annetaan valtiolta lupa ampua lintuja tuosta vaan tutkimuskohteiksi, jopa poikasaikana. Ja niin Konstakin täräyttää pyssyllään teeripoikueesta osan ja sitten vielä pari harvinaista risteymälintua. Mitä sanoisi nykyinen luonnonsuojelu näistä metsästyksistä?

      PS Puhuin ylempänä Vaarunniemen ukosta. Se olikin Ukonkuivuuvaaran ukko, jota Konsta höynäytti.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Hmmm...eläimiä ei saa kohdella huonosti, mutta tuosta en osaa pahastua. Tuohon aikaan yliopistoissamme oli apinoista lähtien tutkimuseläimiä, joita kohdeltiin oikeasti julmasti. Metsästys on aivan normaalia, tuohon aikaan riistaa oli yllin kyllin. Hörhöt ottavat aina silloin tällöin esiin kysymyksen, sattuuko kalaa päähän, kun se ongitaan. Järviä kun puhdistetaan roskakalasta, sitä saalistetaan verkoilla jopa tonnikaupalla. Saalis kaivetaan maahan, osa menee minkinrehuksi. Niin järvet saavuttavat paremman ekologisen tasapainon.

      Poista
    5. Siis metsästys kirjassa on tietenkin luonnollista toimintaa. Samaten tuon ajan tieteellinen tutkimus salli tuosta vaan posauttaa päiviltä kohteet, harvinaisetkin, tutkittavaksi.

      Eläimet tuntevat kuitenkin kipua siinä missä ihminenkin, paitsi kastemadosta en tiedä. Lapsuudessani hirvitti, kun emännätkin potkivat muitta mutkitta lehmäänsä saadakseen sen siirtymään. Toisaalta lehmiä kyllä saatettiin rakastaakin ja lehmän vienti lopulta teuraaksi oli jokusille varmaan surullinen hetki tunnesyistä.

      Poista
    6. Silmääni tökkäsi Iineksen kommentista maininta Konstan "Riitu-muorista"... Totta tosiaan ja herran pieksut, mikä sattuma: Konstan ja Kallio-Kallen äideillä on sama nimi!

      Poista
  8. Olen viimeksi lukenut tuon opuksen "havukka-ahon ajattelijan" joko 94 tai 49 vuotta sitten. Kun tulee seuraaava arkipäivä tästä päästäisestä, lainaan sen kirjastosta. Lukemiseen menee about 2 viiva kolme h:ta. Sitten sanon mitä mieltä siitä olen, vaikka olisin eri mieltä kuin kaikki muut (pl. minä itse). Niin.

    Ps. Rikun alustus on oikeasti kamalan kiva. (Tapsankin on aina kamalan kivoja.) Seuraavaksi odotan että täti-Iines kirjoittaa jostain kirjasta alustuksen. Mistä tahansa. Koska lukisin sen heti. Tai sen jälkeen tai samaan aikaan tai myöhemmin. Tai joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaa ihmeessä. Se varmaan on jossain kellariarkistossa ja täytyy tilata erikseen, sofioksaset ja katjaketunhännät ovat vieneet kirjastojen hyllytilat.

      Poista
    2. Kyllä se ihan hyllyssä on, eivät ne näin suosittuja klassikkoja kellariin vie. Onneksi!

      Kyllä teki hyvää lukea Havukka uudelleen. On se vaan niin toista luokkaa kuin jokin Virpi Hämeen-Anttilan tai Anna-Leena Härkösen teos. Nämä naisten tarinat ovat kyllä ikävän puisevia. Ei voi mitään.

      Poista
  9. Täytyy todellakin lukea Havukka-aho uudelleen, sillä minun muistoissani se on nimenomaan kepeä veijariromaani. Sellaisena se varmaan näyttäytyi nuorelle pojalle. Tätä uusinta elokuvaversioitakin ja etenkin päähenkilön esittäjää moitiskelin liiallisesta synkkyydestä. Peteliusta olisin pitänyt parempana.

    Kirjoitin koulussa aineenkin, jonka otsikko oli "Television tulo Havukka-ahoon", opettajan antama otsikko. Hersyttelin asiaa ja keksin Konstalle repliikkejä siihen malliin, että sain ensimmäisen kerran aineesta 10+.

    Kohta varmaan joku feministitutkija tai muu kiharainen höyrypää keksii tehdä tutkielman "Havukka-ahon pimeä puoli", jossa selviää, että naimaton Konsta ei ole pelkästään homo - eikös tämä ole vaiettu salaisuus? - vaan ehkäpä ilmiselvä pedofiilikin. Jos olisin Taiteen Maisteri tekisin tästä Lisenssityöni.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapäivälehden toimittajana tai Helsingin seurakuntayhtymän aktiivina nostaisin lööppiotsikoin esiin sen, syyllistyikö Konsta valtion varojen väärinkäyttöön kuitatessaan maistereilta valtion maksamaa palkkaa, maksettiinko hänelle väärin perustein. Samaan soppaan heittäisin mahdollisia syitä siihen, miksi Konsta pakeni seitsemäksi vuodeksi, mitä hän lähti karkuun. Miksi palkkasivat jo ennestään hyväpalkkaisen metsätyömies K. Pylkkäsen ohi toimittajan esi-isien kaverin, joka eittämättä oli pätevämpi työhön ja joutui työtilaisuuden ohi mennessä vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin ja meni sen vuoksi ihan tärviölle, puliukoksi rupesi.

      Poista
    2. Konsta oli osoittanut taloudellisten asianhoidon holtittomuutensa jo, kun osti Havukka-ahon emännälle hyvitykseksi yhden kahvipaketin sijaan kaksi. Noin ei vain voi menetellä ahtaissa taloudellisissa olosuhteissa!

      Poista
    3. Minäkin pidän havukkaa nimenomaan veijariromaanina. Se, miksi se kantaa yli aikojen, on osin siinä, että kirjailija niinsanotusta avaa lukijalle Konstan lapsuutta, arkaa ja herkkää paikkaa. Se ehkä selittää Konstan eräänlaisen etevämmyyden (tai viisauden?) ja mietiskelynhalun. Konsta on erilainen, mutta silti sosiaalinen ja sopeutuvakin..

      Poista
    4. Korjaus: Havukkaa isolla, en pääse nyt poistamaan kommenttia, kun en viitsi kirjautua Einesbaariin.

      Poista
  10. Havukka-ahon vakavasta puolesta vielä kirjailijan sodan vastaisuus ja monasti esiin tuoma ajatus rauhan tärkeydestä. Havukassa sitä on ainakin atomisodan pelosta, atomisodasn uhka useamman kerran mainitaan. Konstalla on keinonsa sellaisestakin selvityä. Huuhkajavuoren sisällä hän tietää olevan ison luolan, joki virtaa sen läpi ja valoakin sinne jostain kajastaa. Sinne hän aikoo uittaa jokea myöten puutavaraa mökkiä varten, vanhankansan kiuassaunan ja ruokamakasiininkin hän aikoo sinne rakentaa. Liha ja peruna eivät säily aikaansa kauempaa, joten niitä hän aikoo varastoida osin kuivattuna, samoin ostaa säilykelihaa satoja purkkeja.

    1927 syntynyt Huovinen ehti palvella jatkosodan ilmatorjunnassa, siinä sitä on pohjaa sodanvastaisuudelle. Asia alkoi minua kiinnostaa, täytyy ehkä lukea Panu Rajalan kirja Huovisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko Konstan suojautumisen varautuminen naurettavaa tai tyhmää? - Ei lainkaan, aivan 1950-luvun alussa Yhdysvaltain hallitus tuotti filmejä, joissa lapsia kehoitettiin suojautumaan pulpettien alle, jos ryssän iso pommi tulee. Muille kuin koululaisille kerrottin, että jopa viltti tai sanomalehti on hyvä suojautumiskeino.

      Poista
    2. Nykyisin propagoidaan täsmäaseita ja ajatusta tietokoneen kaltaisista sotahommista. Oikeasti se on Korkeemmas käres, mikä lopputulos on, mitä tapahtuu sodassa ja sodan jälkeen. Eikä "Korkeemmas käres" tarkoita tässä yhteydessä kenraaleita.

      Poista
    3. Tämän varustautumisen pahojen päivien varalle Huovinen kehitti huippuunsa Hamstereissa. Pidin siitä kovasti.

      Siinä välissä hän kirjoitti Rauhanpiipun - se onkin ensimmäinen lukemani Huovisen kirja, kun se sattui olemaan kotona kirjahyllyssämme. isän ostamana. En pitänyt sitä mitenkään erikoisena.

      Poista
    4. Rauhanpiippu on minullakin hyllyssäni, enkä päässyt siihen oikein sisään. Ehkä Huovinen tekee siinä sen virheen, että lähtee aavoille ulapille ja vieraille maille. Kirjassa on paperin makua.

      Poista
    5. Minulla on tuo Huovisen "uudempi" Konsta Pylkkönen etsii kortteeria. Pitäneekin kaivaa se jostain uumenista ja katsoa, mitkä ovat Konstan uudemmat aatokset ja miksi hän sitä kortteeria etsi. Oliko huonemies potkaistu ulos vai mitä?

      Poista

    6. Lisään hetimiten syyn, miksi Konsta etsii kortteeria vuoden 2004 kirjasssa:

      Nimittäin Konsta on viettänyt pitkiä aikoja Lapissa valtion tutkimuslaitoksessa apumiehenä ja vähän maisterien sielunhoitajanakin.

      Kun hän palaa kotiseudulle, hän huomaa kuoleman korjanneen tuttavia, Mooses Pessinkin. Eikä hän pidä "kaikkialla jurnuttavista" moottorisahoistakaan eikä muista uusista epäilyttävistä ilmiöistä.

      Siksi hän lähtee liikkeelle etsimään rauhallista vanhuuden kortteeria, kun tuo partakin on jo harmaantunut. (Kertasin nuo pääkohdat kirjan liepeestä, koska muistin ne aika löyhästi. Vaan arvatakin tuon olisi voinut. )

      Poista
    7. On ominaista Huovisen lahjomattomalle luonteelle, ettei hän ryhtynyt ryöstöviljelemään Konstaa.

      Poista
    8. Huomionarvoisa seikka, houkutus ryöstöviljellä kehittämänsä hahmot kyllästymiseen asti, on ollut monelle kirjailijalle liian suuri. Telkkarin puolella Uutisvuoto olisi pitänyt lopettaa, kun Tabermann lähti, - yhä jatkettiin, koska fyffe juoksi ja tuottajilla oli kivaa.

      Poista
    9. Tuomas Kyrö on ehkä paras esimerkki siitä, miten hahmosta otetaan kaikki ja enemmänkin irti. Mielensäpahoittaja on niin mainio hahmo, että hän taitaa seikkailla jo vaikka kuinka monennessa osassa.

      Poista
    10. Juu, odotamme vain mielensäpahoittajan poikaa ja mielensäpahoittajan pojanpoikaa. Elokuva oli harvoja poikkeuksia, että vaivaudun nykyään elokuviin. Antti Litjan edessä polvistun, hän on kotimaisista näytteilijöistä suurin.

      Poista
  11. Olen puolessa välissä Havukan tekstiä mutta lukeminen pätkii kun alkaa miettiä muita asioita. Mietin huumorin olemusta. Se on niin laaja käsite, kuin sekaisin mennyt pitkäsiima... äsch. (Olen tainnut saada jo vaikutteita Huoviselta. En ole koskaan ennen ajatellut pitkääsiimaa... mitäs minä semmoista. Kauppalan varjoisilla kujilla varttunut pikkuporvarin pentu.)


    Pidän kirjasta, muuta en siitä vielä sano. (Sanon kun Ahti Karjalainen kun tuli Neuvostoliitosta talousneuvotteluista ja toimittaja kysyi neuvottelujen tuloksista... Ahti: "On vielä liian ennenaikaista sanoa mitään.") Vaan sattumalta sattui että luin Heikki Turusta ennen tätä; eiväthän he missään nimessä samoja savottoja kiertele nuo veljekset. Eri-ikäisiäkin ovat. Mutta jotain samaa heissä on vaikka ovatkin ihan erilaisia. MUAALAISIA ovat! Eikä siinä mitään. Poika kauppalan kujilta oppii igen uutta. - Kuinkakohan paljon sitä Kalle Päätalolta sitten enää oppisikaan, hän alkaa miettiä, varmaan ehkä kaiken. Tapsakin kun sitä aina niin kehuu... - Huom! Tämä EI ollut ironiaa, parodiaa, satiiria tai sarkasmia. Eikä anarkismihuumoria. Palaan näihin myöhemmin.

    Ja palaan takaisin Havukka-ahoon kun saan häntä enemmän luettua. Nyt olen lynniskellyt näitä vihaisia jäkälikköjä ja korahtelevia mutelikkoja alahuuli toimeliaasti törröttäen... tai kuten me vorssalaiset vintiöt sanottiin alahuuli törröllä kuin pajatson kuppi.

    VastaaPoista
  12. Mietin edelleen huumoria, ja mitä se pitää sisällään. Monenlaista. En ole lukenut ainoatakaan hyvää kirjaa jossa EI olisi huumoria. Huonoissa kirjoissa se on hakusissa, kuten esim. vitsikkäiksi tehdyissä kirjoissa. Hyvissä kirjoissa huumori välillä on enemmän pinnalla, leviää kuin muovihiukkaset meressä, toisissa hyvissä kirjoissa huumori on syvemmällä, joissakin ihan pohjamudissa. Esim. Kafka - muun lisäksi - on suuri humoristi. Kun lukee häntä. Ne on niin mahdottomia kirjoja monet niistä ettei niitä pysty ymmärtämään ellei tajua hänen koksinmustaa huumoria. Väinö Linnan "Tuntematon sotilas" on traaginen romsku... ja ahdettu täyteen huumoria. Kun sen kirjan lukee väärin, käsittää kaiken väärin. "Hirteishuumori" on ainoa tapa suhtautua asioihin kun elämä on päin persettä. Tosikot menehtyvät ensin.


    Pidän oikeasti Huovisen värikkäästä kielenkäytöstä, sanojakin hän käyttää kuin itse olisi ne keksinyt... ja välillä näin onkin! (Samoin kuin Hannu Salamalla, varsinainen sanaimitaattori...) Kun puhun kahdesta tai useammasta kirjailijasta yhtäaikaa, en vertaile heitä toisiinsa, semmoisesta tyhmyydestä en vastaa. Vaan vedän tähän uuden nimen, Kurt Vonnegut, ja haluan hänen avullaan selittää käsityksiäni, avuttomuuttani siitä, että en millään pysty selittää tarkoituksiani... sillä Vonnegut'ettiakin (tai miten tää äijä suomeksi taipuu?) pidetään - muistan, myös Riku pitää - humoristisena kirjailijana. Ja minä kun - samoin kuin Huovista - pidän häntä hyvänä kirjailijana mutta nimenomaan en humoristina.

    Hyvä kirjailija näkee maailman sellaisenakin minä hän ei haluaisi sitä nähdä, se ei sinällään ongelma ole, ongelmallista tietysti voi olla se miten sen saa sanotuksi. Kirjoittamisongelma. Hyvä kirjailija ei ole kenenkään puolella, korkeintaan omia ennakkoluulojaan vastaan. Tai asian voi sanoa toisinkin: hyvä kirjailija on kaikkien puolella. Tendenssikirjallisuus ei hyviä kirj.stapoja noudata (= tämä oli ironinen letkautus) vaan jauhaa vain agendaansa. (Rohkenen keksiä esimerkin.) Esim. uskovan papin kirj. kirjassa henkilö, vaeltelee hän sitten sieluntuskissaan "pienen kauppalan katulamppujen himmeän loiston alla" tai kotona sydän täynnä symboolisia veitsenviiltoja lukee Volter Kilpeä... niin... tota noin... niin ei hän silloinkaan suustaan pahaa sanaa päästä! Ei! Vaan Jos oikein pahasti käy, häneltä nyrjähtää esim. solisluu, tms., pois sijoiltaan - jostain ihme syystä, niin hän ei (ei niinkuin me normaali-ihmiset huudahta käheällä, viskin ja tupakan polttamalla äänellä että "saatana kun sattuu"... ehei) vaan hänen hauskasti hieman auvenneilta huuliltaan lennähtää "humaltunut sudenkorento" joka hymähtää... voihan hertsis.

    Aika loppuu, tila loppuu, sanoja vain riittäisi, mutta loppuu kohta kans kunto. Ja intensiteetti. Ja ajatuksen juoksu.


    Ps. Palaan huomenna Huoviseen. Tai myöhemmin. (kun ei sitä koskaan tiijä)

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Tajunnanvirtaa

    Huumorin teoriat ovat nauramisen alkeet lapsille osat I ja II. Martti Innanen sanoi suomalaisen huumorin olevan vitsi, joka loppuu aina: "…ja sit siltä jätkältä meni paskat housuun!". Innannen oli selvästi väärässä, usein pelkkä pieru tai viinapullo riittää.

    Inkongruenssi, toisiinsa sopimattomien ilmiöiden kohtaaminen, on monasti kutkuttavaa huumoria. Parhaimmillaan sellainen voi olla vaikkapa Turkan ideassa hennon luontaistuotekauppiattaren rakkaudesta veriseen esiliinaan pukeutuneeseen lihakaupan teurastajaan. Traagisissa tapahtumissa voi usein nähdä huumoria, jos on nähdäkseen. Kafkaan en ole laajemmin perehtynyt, mutta alkaa toisaalta puolen naurattaa jo lähtökohdat: "voimattomana systeemin kourissa kärsivä viaton ihmisparka". Entä luontorakas poliitikko, joka silittää yhtä useasta omistamastaan mustasta mambasta ja kameralle imelästi hymyillen puhuu ekologisuuden ja luonnonsuojelun puolesta.

    Kuinka suuttumuksen, ilkeyden, huumorin ja empaattisuuden voi sekoittaa keskenään yhdeksi samaksi sopaksi? - Helposti, sitähän me kaikki teemme, Facebook suorastaan pursuaa sellaista. Traagisuuden, surun ja hauskuuden yhdistelmä on tuttu monesta kirjoituksesta. Don Quijote taistelemassa Jari Sillanpään tuulivoimapuistoa vastaan.

    Miten nämä hajanaiset huumoripohdiskelut sitten liittyvät Huoviseen tai Konstan Pylkkeröön. Ainakin niin, ettei Huovinen pysy missään karsinassa, myöhemmissä kirjoissaan Hitleristä ja Veitikasta hän liikkui vesissä, joka sai jopa kriitikoilla lyömään tyhjää, selkeästi rummun ohi. Yhtäläisyyttä näen M.A.Nummisen juttuihin, hän sai levyttämiään lakitekstejä Yleisradion soittokieltoon.

    Konstan Pylkkerön kutkuttavuus on myös siinä, että ympäristölleen hän on ajatuksia herättävä arvoitus, osin hän on sitä myös lukijoille. Naama vakavana esitetystä huumorista vastaanottajan on vaikeuksia ymmärtää, millähän mielellä tuokin on oikein esitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko vuonna 1970 tehdyssä laissa tilastokeskuksesta olla huumoria? - Tätä ei Yleisradion soittokieltolistalle kai laitettu.

      Entä Baddingin laulamassa lakitekstissä kappaleessa laista epäsiveellisten teosten julkaisemisesta?

      Poista
  15. Kahlasin tänä aamuna läpi Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan. Matka ei ollut epämiellyttävä. Sanoisin että päinvastoin.


    Yllättävän paljon Kirjasta muisti vaikka sen noin sata vuotta sitten viimeksi luki, muisti hyvin nämä ”välikädet” ja ”avaruuden ulottuvuuden mittauksen” ja ”viisausanalyysin”... Muisti kaikkea muutakin mutta ei kyllä kaikkea. Huovisen kieli – joka ehkä aikoinaan pikku koululaista (= minua) tökki kun kirjaa luin, ei nyt ärsyttänyt (= vituttanut). Nuo murresanatkin ovat käyneet tutuiksi, osasi nauttia niistä, niiden tuomasta lisäarvosta. Ja Huovisella on sama rakkaus luontoa ja sen elikoita ja kasveja kohtaan kuin allekirjoittaneella. Sen lisäksi hän osaa kirjoittaa tuntemuksensa sanoiksi. - Eihän tällaisesta ihmisestä voi olla pitämättä!


    Juoneen en puutu, Riku on hyvän esitelmän kirjasta tehnyt, hajahuomioita vain esitän.


    Dialogi on nasevaa ja mennään asiasta toiseen välillä villin vilkkaasti assosioiden. Esimerkkinä pohdiskelu tulen olemuksesta! Konstan polveilevan pohdiskelun jälkeen se riistäytyy Kuoppasen ukon ylettömään kehumiseen (mm. hän tekee niin hyviä veneitä että ne soutelevat liki itsekseen!) jota taas vähän myöhemmin monimutkaisen sanansälän jälkeen seuraa koko Kuoppasen perheen hirmuinen sättiminen (mm. sen ukon veistämät veneet vuotavat kuin seula!), etc. etc. Severiltä Konsta kysyy: - Onko sinulla pesuetta? Ja Severi vastaa: - Viijestä vekarasta nostan lapsilisää. – Ei turhaa pölinää! Ei. – Ps. Vaan vähänkös mua nauratti kun Konsta maisteriseurueessa ylitti Ristijärven maantien jota pitkin rähisevä mustalaislauma parhaillaan taivalsi. ”HAIKUTI, HAIKUTI” Konsta huuteli heille. :-) :-)


    Näissä kohdissa on sitä minun kaipaamaa ”anarkistista huumoria”.


    ”Maalaisjärki” contra ”sivistys”, tämä kohtaaminen esitetään Konstan vinkkelistä kun hän maisterit kohtaa. Toisesta vinkkelistä katsottuna se ehkä yhtä huvittava kohtaaminen olisikaan. Ei, vaikka fiksu ihminenhän Konsta on, osaa loukkaantua kun häntä Kaheliksi arvaillaan... Siksi keskustelut maistereiden kanssa sujuvat lupsakkaasti, heitä kaikkia polttaa pohjaton uteliaisuus, eli tieteenteon ilo, halu selvittää asioiden mysteerio. Ja Maisterit – hengenheimolaisensa tavattuaan - Konstan kulku etenee ilman klimppejä ja pysyy koko ajan oordingissa.

    Vaan Kuka ihme Konsta loppujen lopuksi oli? Ja missä hän ”oikeasti” vietti vuodet 1917-1924? Ei, Länsi-Lapissa hän ei ollut. Missä? Todennäköisesti sittenkin vankilassa... Sillä ei merkitystä ole. Konstan ajatusmaailma ja filosofointi ja unet ovat se todellisuus joka tämän kirjan sitoo kokonaisuudeksi ja tekee siitä klassikon. Konsta on paljon nähnyt ja saman verran kokenut, omaperäisesti asioihin suhtautuva mies – joku voisi sanoa ”viisas kylähullu” (ja niinhän kadehtijat hänestä selän takana kuiskivatkin!). Joku toinen voi sanoa hänestä (niin kuin minä hänestä sanon) että ”ilmiselvä kouluakäymätön Eero Nylund". Siis nero kaltaistensa joukossa.


    Filmikuvallisen herkkä ja nätti kirjan loppu: ukko painuu vaaran taa kuvasta näkymättömiin... Se oli siinä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja huomioita. Kuoppasen ukon keskustelu menee juuri niin kuin ne menevät, yhteisessä höökissä ollaan kovasti samaa mieltä.

      Lämmittää mieltä, että ainakin sinut ja Liisun sain Havukan uudelleen lukemaan.

      Poista
    2. Ja minut siis, muuten en olisi lukenut. Yllätyin siitä, millainen elämys kirja olikaan! Kaivoin myös esiin sen uudemman jälkiosan, ja sanon siitä varmaan jotakin, kun olen lukaissut senkin uudelleen.

      Poista
  16. Lukaisin nyt loppuun Konsta Pylkkänen etsii kortteeria -kirjan, melko lyhyt 160-sivuinen teos, joka kertoo Konstan paluusta synnyinseudulle Lapin-vuosien jälkeen.

    Konsta on vanhentunut mies, kyllästynyt maailman melskeisiin ja suhdanteisiin ja kaipaa rauhallisiin oloihin, huonemiehiksi kortteeriin, kunhan löytää sopivan sijan vanhenevalle kropalleen.

    Vaan aika entisensä Konsta tässäkin kirjassa on, mietiskelyineen ja kyllästymisineen kaiken muuttumiseen, koko yhteiskunnan murrokseen lopullisesti koneistetuksi teollisuusyhdyskunnaksi sähköineen ja televisioineen.

    Kirja on levollinen, jopa kuulas loppulaulu entisajan elämälle Suomen saloissa. Ja mikä erityisesti ilahduttaa lukijaa, kirjailija antaa pitkällisen etsiskelyn jälkeen armollisesti Konstan löytää itselleen täydellisen kortteerin ja vuokraisäntäparin, joka on mieleinen. Eipä jää sitten kuolemaan yksin minnekään yksinäiseen loukkoon. Lukija vaan jää kaipaamaan, Konstaa ja menneen maailman lumoa.

    VastaaPoista
  17. Poistan tuon korjatun kommentin hännän, kunhan kirjaudun tänne.

    On todella hyvä, että tänne valitaan esittelyyn myös ikivanhoja klassikoita, kirjallisuuden helmiä. Ne ovat monelta päässeet unohtumaan - kuten minulta, joka luin useimmat kotimaiset klassikot hyvin nuorena opinnoissani. Nyt niitä lukee aivan eri tavalla kuin silloin.

    Oli elämys saada lukea Havukka uudelleen. Suorastaan lumouduin kirjasta, samoin sen haikeasta lopetusosasta.

    VastaaPoista
  18. Huovisella on välillä rohkeita irroittelua, mutta myös tätä useassa kohdin alleviivaamatonta huumoria. Havukan paluu täytynee minunkin lukea, vaikka lähtökohtaisesti en kauheasti näistä muistelukirjoista tykkää. Havukka-ahon uudempi kortteeri on kuitenkin epäilemättä lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
  19. Siis tämä Kortteeri-kirja ei ole muistelua ollenkaan, vaan jatkoa niin, että nuo Lapin-vuodet vain puuttuvat. Siinä on Havukan tunnelmaa ja Konstan maailma, mutta seesteisessä muodossa. Suosittelen luettavaksi Havukan lukeneille.

    VastaaPoista
  20. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
  21. Älkää ottako Marialta pikavippejä, Maria kusettaa.

    VastaaPoista
  22. Älkää suotta klikkailko Mariaa ja Saaraa, pikavippipuljuja, kusettavia niin kuin Riku sanoo. Poistan kommentit, kun seuraavan kerran kirjaudun tähän blogiin.

    VastaaPoista
  23. Ritva myy halvalla! - Myös erikoisuudet, - kaikki käy, jos hinnasta sovitaan!

    VastaaPoista